Voisiko väsymyksen ja kolotusten syynä olla huono ryhti?
Huono ryhti kuormittaa muun muassa yläselän rakenteita ja voi aiheuttaa niskavaivoja, käsien puutumisia ja olkapääkipuja. Päänsäryt usein johtuvat kaulalihasten, -nivelten ja -hermojen ylirasitustilasta. Myös pakaralihakset tukevat ryhtiä, mutta istumatyötä tekevällä pakarat ovat usein heikot. Niiden vahvistaminen tukevat lantion ja selkänikamien asentoa, mikä vähentää vammojen syntyä esimerkiksi tavaraa nostaessa. Toimistotyö on monesti hyvin staattista ja yksipuolista kehon asennon- ja liikkumisen suhteen. Aineenvaihduntamme ja verenkiertomme voi kärsiä, kun emme liiku tarpeeksi monipuolisesti päivän aikana. Myös lyhistynyt rintakehä pienentää tilaa keuhkoille ja rajoittaa niiden tilavuutta joka vuorostaan heikentää hapenottokykyä.
Siksi hyvän työergonomian huomioonottaminen ja suunniteltu työn tauotus ovatkin tärkeää hyvän terveyden ylläpitämiseksi ja kiputilojen ennaltaehkäisemiseksi. Tämä pitäisi huomioida myös etätyötä tehdessä. Työpäivän aikana pikku taukojumppa onkin paikallaan hyvän verenkierron ylläpitämiseksi. Pyörittele olkapäitä, ravistele hartioita ja tee pieniä venyttelyliikkeitä niska- ja hartiaseudulle. Käy pienellä kävelyllä ja vaihtele työasentoja. Saattaa olla hyödyksi myös vaihdella esim. tuoleja. Oletko kokeillut satulatuolia, istumista jumppapallon päällä tai vaikkapa aktiivituolia/ seisomatuolia, joka pitää sinut pienessä liikkeessä koko päivän?
Krooninen liikkumattomuus erityisesti huonossa asennossa on resepti sairauksille ja huonolle terveydentilalle. Energiatasomme heijastuu ryhdissämme ja mielemme voi paremmin, kun olemme pystyssä. Terve keho, terveempi mieli!
Selkärangan luonnollisten kaarien ylläpitäminen ja rangan keskiasento keventää kuormitusta. Rangassa on paljon kudoksia, jotka aistivat kipua, jos niitä kuormitetaan pitkään keskiasennosta poikkeavissa ääriasennoissa. Tällöin myös kehomme stressaantuu.
Voit Konsultoida selkäspesialistia, kun haluat päästä huonosta ryhdistä, varsinkin kun omat konstit eivät enää auta.
Yhdessä kiropraktikon kanssa kivuton kroppa ja virkeä mieli!